Heissan! Kerranki postausväli ei oo siellä muutamassa viikossa, vaan muutamassa päivässä. Olin eilen perjantaina jälleen tunnilla ja ratsuna mulla oli blogista jo ennestään tuttu Kiki.
Kiki oli alussa tosi nihkee ja mietin, pitäiskö ottaa avuksi raippa. Hyvä etten ottanut, sillä heti kun alettiin ravaamaan niin vauhtia alko löytyyn vähän liikaakin! Ei verkkailtu oikeestaan kun käynnissä ja sen jälkeen aloteltiin tekemään loivaa kiemuraa ympyröillä. Jokaseen kaarteeseen tehtiin siis voltti/ympyrä, mikälie. Taivuteltiin heppoja siis vähän enemmän, ja tää onnistukin ihan hyvin, kunhan heppa vaan liikku eteenpäin.
Tässä tää mun kauhee könötys. Nyt pitää keskittyä ihan arjessakin siihen, että pidän ryhdin oikeena!
Ravia aloteltaessa kiki tuntu oikein kivalta, mutta kohta kun aloteltiin tehtävää, meno muuttu täysin. Nyt tehtiin kiemura ilman voltteja ja varsinkin kaarre vasempaan tuotti vaikeuksia. Oikeeseen kierrokseen vauti pysy ihan hyvänä, mutta suunnan vaihtuessa en saanut Kikiä kunnolla ulko-ohjalle, jolloin se jäi etupainoseksi ja lähti kaahottaan kun olin itse ihan oudossa könössä. Tätä vielä edesautto se, että kun yritin saada heppaa paremmin ulko-ohjalle, niin unohdin vatsalihakset kokonaan ja menin vielä enemmän könöön, josta heppa ei tykännyt kyllä yhtään! Kikin kanssa mulla menee tosi helposti ryhti huonoksi. Se on luonnostaan tosi etupainonen heppa, ja tuntuu vaikka sen pää olis ylhäällä, että se on silti ihan tosi alhaalla. Sitte lähen ite jotenki kallistuun eteenpäin, että olisin jotenkin muka lähempänä hevosta, ihan järjetöntä :D
Jonkunaikaa kun oltiin hinkutettu sitä menoa siistimpään suuntaan, niin alko pikkuhiljaa sujumaan paremmin. Muistin käyttää vatsalihaksia ja ratsastin kunnolla pohkeella vaikka heppa meinaskin aluksi vaan kiihdyttää vauhtia. Kun tajusin miten paljon ne vatsalihakset vaikuttaa, niin saatiin pieniä onnistumisiakin ja vauhti hiljeni suht soppeliksi.
Tässä oon saanu jalkaa paremmin oikeelle kohalle ja lantiota alle. Olkapäätkään ei oo niin edessä, mutta kantapää lähtee nousemaan kun eioo palikat vielä ihan kohdillaan!
Toiseen suuntaan ravissa meno oli jo alkuun paljon rauhallisempaa, mutta silti joissain kohdissa vauhti kiihty jälleen vähän liikaakin. Tähän suuntaan mentäessä olin kuitenkin tajunnut jo vähän mitä pitäis tehdä, ja heppa ei ollut ulko-ohjastakaan tyhjä. Lopeteltiin tähän kierrokseen melko nopeesti ja vaihdettiin vielä suuntaa. Tehtiin molemmissa suunnissa kiemurat vielä volttien kanssa.
Laukassa Kiki oli ihan ok. Osasin istua suhteellisen hyvin, mutta silti könötin miten sattuu ja kaaduin tosi helposti sisälle. Lyhensin jalustimia tekemällä kierteen, kun reijät loppu kesken, mutta niistä tais tulla hieman liiankin lyhyet. Kokonaisuudessaan laukasta jäi ihan hyvä mieli, vaikka tahti ei pysynyt säännöllisenä ja aika-ajoin mentiin hieman liian lujaa. Positiivista tässä on se, ettei ainakaan pelottanut enää!
En oo vielä varma, oonko menossa ensi viikolla tunnille, mutta jos olen niin toivon kyllä ehkäpä jotain muuta kuin Kikiä. Tälle tunnille en esittänyt ratsutoivetta ollenkaan, ja periaatteessahan mulle on aivan sama kenellä ratsastan, mutta nyt jäi vaan sellanen fiilis, että ei toi Kiki oo ehkä ihan mun heppa.
Oon tyytyväinen siihen, että tajusin, kun tarpeeksi monta kertaa Sanna sitä mulle hoki, että ne vatsalihakset mukaan puolipidätteeseen eikä vaan sillä ohjalla. Nyt kun se iskostu mun päähän kunnolla, niin jospa ensikerralla muistaisin! Mulla eioo oikeestaan koskaan menny päähän se, että miten se puolipidäte vatsalihaksilla tehdään, mutta Sanna sano sen vaan jotenkin niin selkeesti, että rutistat vaan niillä vatsalihaksilla niin kovaa kun pystyt. Nyt sitten vihdoin sen käsitin kunnolla, enkä enää aattele, että ehkä se on vaan sitä liikettä vastaan istumista.
Mulla pitäis myöskin varata tässä jokupäivä yksityistuntia aiheena istunta, saa nähdä millon saan senkin aikaseksi ja saanko mukaan kuvaajaa, mutta katsellaan! Ensi kertaan siis :)
...mun sydämeni on, tuulen teitä vaeltaa, nyt sekin haluaa. -suom. Kari Tuomisaari, kappaleesta Tuuliviiri.
Postauksen kaikki kuvat on Katin käsialaa, suuret kiitokset hänelle! Katin blogi löytyy täältä.
Sillon, kun tunteet ottaa vallan mun sisällä, päätökset joita teen ei oo aina parhaita.Vaihto Ruukkiin oli hieman tunnepäätös, sillä en viihtynyt edellisellä luokallani ja halusin vaan päästä johonkin muualle. Totesin, että penskasta astihan oon halunnut lähtä hevosalalle ja päätin kysyä onnistuisko vaihto monttukoululle. Siellä oltiin oikein vastaanottavaisia ja toivotettiin tervetulleeksi. Vaihdoinkin oikein pian hevosalalle.
Todella lutuinen Martti <3
Kuitenkin kun olin koulua käynyt kahden jakson ajan, tulin tulokseen ettei hevosala ole ainakaan tällähetkellä mun juttu. Iso haave ois oppia ymmärtään hevosten sielunelämää paremmin ja viedä oppimaani eteenpäin muille opettajan tai valmentajan roolissa. Tällähetkellä mulla ei kuitenkaan riitä valmiudet siihen. Opettajamme Tuuli oli osaava ratsastaja ja varsinkin osaavien ratsastajien tunneilla hänestä näki opettamisen ilon, mutta omalla kohdallani en vain saanut hänen opetuksestaan irti sitä, mitä olisin kaivannut. En siis opiskele enää maaseutuopistolla, mutta voin sanoa, että oli kokemisen arvoinen koulu ja tutustuin siellä myös pariin mahtavaan ihmiseen!
Yritän usein selittää muille kuinka kovasti haluan oppia. Sitä paloa mun rinnassa ei vaan voi sanoin kuvailla.Eikä myöskään sitä ahdistusta, kun huomaan, että en vain kehity sitä vauhtia jonkun opettajan tunneilla, mitä haluaisin, tai kun mun omat fyysiset heikkoudet on kehityksen tiellä. Oon joskus itkenyt ihan vaan sen vuoksi, että kaikki tuntuu vastustavan tätä harrastusta. Tottahan se on, että ratsastus on rahaa ja aikaa vievä laji, eikä tällaisissa fyysisissä lajeissa vaan voi kehittyä yhtä nopeasti, kuin esimerkiksi itse opin kieliä.
Toissapäivänä, perjantaina olin kuitenkin jälleen Sannan tunnilla ruukissa, ja sain ratsukseni edellisyönä(?) saapuneen ison pv.-ruuna Martin. Mulla eioo mitään hajua Martin oikeesta nimestä, alkuperästä tai tarkemmasta rodusta. Hoitaessa herra oli oiken suloinen ja kiltti, todella lupsakka. Eikä edes yrittänyt pelotella mua vaikka olinkin vähän peloissani niin ison hevosen selkään kiipeämisestä, varsinkin, kun sillä oli ruukissa ratsastettu vain yhdesti aikaisemmin.
Maneesiin ja selkään päästyäni huomasin heti, että hevonen on hyvin ratsastettu, sillä ottaessani tuttuun tapaan ohjat lyhyeksi siksi aikaa, että tarkistan vyön ja jalustimet, alkoi Martti hieman pompahtelemaan ja rauhoittuikin heti, kun tajusin antaa ohjan takaisin pitkäksi. Kävelin aluksi puolipitkällä ohjalla, sillä en halunnut luottaa vain siihen, että toista kertaa siinä maneesissa ollessaan hevonen ois täysin rauhallinen ja olihan ruuna hieman hämillään edelleen kaikesta uudesta, mutta alkoi rentoutua pikkuhiljaa. Tein paljon ympyröitä ja asettelin hieman jo pitkällä ohjalla, ennen varsinaista "verryttelyä", tutuakseni hevoseen ja jotta saisin sen paremmin kuuntelemaan minua. Martti kuunteli kaikkia apuja todella hyvin, ja jo alusta asti oli aika mahtava fiilis olla sellaisen hevosen kyydissä.
Otettiin käynnissä vielä hieman lyhyempi ohja ja aloin taivuttelemaan volteilla, jonka jälkeen jatkettiin ravissa samaa. Martilla oli oikein hienon ja lennokkaan tuntoiset liikkeet, ja niihin oli kyllä taas aluksi tottumista! Kun hoksasin jälleen missä jalan pitää olla, ja muistin tuoda lantion eteen ja keventää omilla voimilla sekä pysytellä pois ravin "pompotuksesta" kevennykseen, alkoi Marttikin toimimaan paremmin. Aluksi mentiin hieman liian reippaastija meinasin huonoihin tapoihini tottuneena alkaa kääntämään jälleen liikaa sisäohjalla unohtaen ulko-ohjan kokonaan, mutta Marttipa sanoikin, että perskuta en muuten käänny ilman sitä ulko-ohjan tukea ja ulkopohjetta. Ja ai että olin tyytyväinen! Vihdoin hevonen jota oikeasti joutuu ratsastamaan oikein, että se tekee mitä toivot ja vieläpä niin, että kun teet oikein se myös näyttää sen ottamalla itseään paremmin alle ja palkitsemalla sut samalla. Puolipidätekään ei toiminut, mikäli sen teki liian hitaasti ja pitkän aikaa.
Ravissa jatkettiin tekemällä kolmikaarista. Tää oli mulle näemmä melko haastava tehtävä, sillä jouduin kokoajan keskittymään ratsastukseen erityisen paljon, kun jokaisen "suunnanvaihdoksen" kaarteissa jälkeen meinasi pakka levitä käsiin. Kiemuralla piti toimia niin nopeasti vaihtaen samanaikaisesti ulko-ohja toiseen ja kevennyksen vaihto toiseen, mikä hankaloitti pakan koossa pysymistä. Aluksi mun kevennys levisi joka kerta, kun vaihdoin sitä. Pian kuitenkin aloin tajuta, miten kaikki pitää tehdä, jotta saan hevosen pysymään samanlaisena näissä "vaihdoskohdissakin".
Tehtiin kolmikaarista molempiin suuntiin, aina niiin kauan kunnes se alkoi sujua hyvin ratsukolle sopivin vaatimuksin. Tämän jälkeen otettiin laukkaa ympyröillä. Tää sopi mulle oikein hyvin, kun meinaan edelleen saada slaageja aina laukan astuessa kuvioihin. Martti pysyi kuitenkin ihanan rauhallisena vaikka itse hermoilinkin ennen nostoa ja jouduin vetelemään henkeä hetken ennenkuin sain laukan nostettua rauhallisin mielin. Oikealle nosto tuli käynnistä nätisti, vasempaan suuntaan nosto ei sujunut ihan niin puhtaasti, mutta melko siisti sekin oli. Ja voi jeesus tuon hevosen laukkaa! Olisin voinut ratsastaa sitä ikuisuuksiin asti. Kerrankin pystyin ratsastamaan laukkaa,(Tai ainakin se tuntui musta siltä! :D ) muuttelin tempoa, osasin istua siellä, sain hevosen käännettyä melkein ajatuksen voimalla ja ehdin keskittyä jopa mun jalkoihin! Oikealle meillä ei tarvinnut kauaa edes laukata, kun homma alkoi jo sujua niin hyvin että jätettiin siihen.
Tämän jälkeen otettiin vielä ravia ja taivuteltiin, itse keskityin mahdollisimman hitaaseen ja rauhalliseen raviin ja pariin otteeseen sainkin hyviä pätkiä. Siihen perään vielä loppuverryttelyt ja alas satulasta, vaikka en sitä olisi vielä ehkä halunnut tehdä! Mulla on motivaatio ratsastukseen taas aikalailla huipussaan, ja odotan todella kovasti ensi perjantaita, siihen vaan on melkein viikko vielä aikaa.. Kokonaisuudessaan tunti meni paremmin, kuin koskaan ikinä. Oon saanut hevosia peräänantoon hieman pidemmiksikin aikaa, en tosin koskaan tietääkseni koko tunniksi, ja vaikka Martti ei ollutkaan mun alla täydellisesti, se tuntui paremmalta kuin mikään hevonen tai tunti ikinä! Tein loppukäynneissä pitkällä ohjalla, siis aivan pitkällä ohjalla väistöjä. Enkä oo koskaan ees ajatellut, että ratsastaisin koskaan niin herkällä hevosella, ainakaan näin vähillä ratsastusvuosilla. Väistöt on aina tuntunu mulle tosi vaikeilta, mutta nyt niistäkin jäi positiivinen kuva! Toivon tosiaankin, että pääsen uudelleen tän ruunan selkään ja pian.
Tästä tuli näemmä todella pitkä postaus ja propsit sille, joka jaksaa lukea tän kokonaan! Kuvat on kuvituskuvia, sillä mulla ei ollu kuvaajaa mukana. Toivottavasti jo enskerralla saisin jonkun kuvaamaan.
