Heissan, paluu leiriltä oli varmasti jokaiselle Sarin asiakkaalle osaltaan raskas, mutta mulla leirin jälkeiset fiilikset oli aika musertuneet.
Oon palannut ratsastajana aiemminkin maan pinnalle monta monta kertaa, ja joutunut miettimään mun tasoa uudelleen. Leirin aikana kuitenkin palasin ihan todella paljon alaspäin ns. omasta tasostani. Uskallus ja taidot loppui kesken mm. kun menin suokkiruuna Erä-Leevillä - ts. "Leevillä" - joten mentiin sitten koko tunti käyntiä pienellä neliöllä, sekä kahdeksikolla keskellä kenttää. Ratsastin myös suurimman osan leiristä suokkiruuna Santalan Hiskillä, eli Hiskillä, jonka kanssa ei edes laukattu kertaakaan, vaikka sille meinattiinkin rikkoa, kun vauhti kiihtyi vähään liikaakin.
Nyt oon vihdoin saanut kerättyä ajatuksia kasaan, ja oon valmis kirjottamaan leiristä muillekin. Postaukseen en sisällytä tuntien ulkopuolista elämää laisinkaan, vaan keskityn itse ratsastuksiin.
Ensimmäiset tunnit nakkas mut jo aika maahan. Koulutunnin, ja leirin ensimmäisen tunnin menin trakhener-tamma Dellalla. Della oli oikein kiva, vähän liian hidas pohkeelle mun makuun, mutta ihan liian iso hevonen mun ratsastettavaksi. Della on rakenteeltaan kokonsa lisäksi mulle epäsopiva, joten näytin selässä lähinnä alkeiskurssilaiselta. Tunnilla tehtiin oikeastaan vain pääty-ympyrällä siirtymisiä ravi-käynti ja käynti-laukka, sekä ravi-laukka.
Toisen tunnin menin jo Hiskillä, mutta olin alusta asti ihan häntä koipien välissä, oli se sen verran haastava hevonen. Mentiin oikeastaan koko tunti keskellä kenttää, ja mua opetti yksityisesti leiriavustaja Lotta, joka oli ratsastanut Hiskiä kesän ajan. Harjoteltiin ihan vaan sitä, että oon rentona ja osaan olla välillä vaikuttamatta hevoseen niin paljon mun vartalolla, sekä oikeanlaisia ja tehokkaita pidätteitä, Hiskiä kun ei oikein voi kuvailla muuta kuin sanalla REIPAS.
Lopputunnista meillä meni kuitenkin ilmeisesti ihan hyvin, kun ravailtiin jo ihan sujuvasti, mentiin rauhassa ja siirtymiset onnistui. Kaiken lisäksi Sari halusi meidän menevän ravipuomeja uralla. Mentiin siis kuitenkin ns. soikeaa tietä, eli ravasin puomien yli, ja käännyin lähestulkoon heti kaarevalle uralle, tein ympyröitä rauhoitellakseni ravia tarpeeksi ja uudestaan kaarevalla tiellä uralle, jolta ravipuomit. Pari kertaa sujui ihan hyvin, vaikka tahti katosikin aina puomien jälkeen ja jouduin rauhoittelemaan heppaa.
Tiistain aamutunnin menin Leevillä, tunnista ei tosiaan ole kauheasti kerrottavaa, sillä päädyin kävelemään keskelle kenttää ja totuttelemaan heppaan. Iltatunnilla meillä oli kavaletteja ja menin blogistakin tutulla eestinheppa Aksulla.
Aksu oli alusta asti ihan ok, vähän hidas, mutta silti ok. Jossain vaiheessa se keksi pelätä Lottaa, joka oli laittamassa vesiä tarhoihin, ja alkoikin suoraan sanottuna perseilemään mulle. Se hoksasi, että en ratsasta tarpeeksi topakasti, joten se ei suostunut yhdessä välissä edes menemään toiseen päätyyn, ja laukkaympyrälläkin se lähti mihin sattuu. Mulla oli aamuisen tunnin jäljiltä itku kurkussa, ja musta tuntu siltä, etten osaa mitään. Sari joutuikin vähän komentamaan mua, että ratsastaisin kunnolla, enkä vaan luovuttaisi ja matkustelisi. Kyllä meillä tiet sujui muuten hyvin, myös "hypyt". Illalla nukkumaan mennessä oli kuitenkin vähän sellainen fiilis, että vois lähteä jo kotiin.
Keskiviikkoaamuna mulle oli laitettu ratsuksi Hiski. Olin samaan aikaan hieman kauhuissani ja innoissani. Aikasempi tunti ei jättänyt kunnolla mitään fiilistä, että tuota pelkään, tai tuohon oon todellakin tykästynyt. Tämä tunti kuitenkin muutti oikeastaan kaiken. Tunnilla Lotta oli jälleen aluksi mukana, ja mua ohjasikin kaksi eri ihmistä. Mun tuli parhaani mukaan mennä samoja juttuja kuin muut, mutta aina jos vauhti lähti Lotan mielestä yhtään kiihtymään liikaa, pyysi hän meidät ympyrälle ja rauhoitteli pääasiassa mua, jotta heppakin rauhoittuisi. Tunnin tehtänä mentiin lyhyet sivut käyntiä, pitkät ravia, tai välillä vastaavasti muuten ravia, mutta kulmiin voltit käynnissä. Tai ainakin minä pyrin tekemään niin ":D".
Iltatunnilla menin jälleen aksulla, ja meillä oli vuorossa esteet. Tälläkertaa olin hieman paremmalla fiiliksellä lähdössä tunnille, ja mulla olikin heti paljon topakampi asenne. Hyppäsin oikeastaan yhdellä kädellä, sillä toisella kädellä jouduin naputtelemaan raipalla perseelle, jotta vauhti ei hyytyis ennen estettä. Esteet pysyi mulla kyllä ihan kavalettikokoisina, mutta eipä tuolla vauhdilla oltais isompia edes päästy ylitse.
Torstaiaamuna, sain jälleen ratsukseni Hiskin ja tälläkertaa meninkin kokonaan Sarin opetuksessa. Tehtävänä oli taivuttaa hevosta, saada se rauhalliseksi, mutta aktiiviseksi. Mentiin koko tunti rata pituushalkaisijaa, aina suuntaa vaihtaen. Ravissa meillä oli hieman ongelmia rauhallisuuden kanssa, mutta ei me sentään mitenkään vaarallista vauhtia menty. Hiski tuntui kokoajan olevan jäykempi toiselta puolelta, ja mulla oli siksi itselläkin ongelmia tasaisen tuntuman kanssa. Jouduin muutenkin keskittymään niin moneen asiaan samanaikaisesti, että oli vaikea keskittyä myös siihen. Sari antoikin mulle luvan pysäyttää hiskin vaikka aitaan pahki, mikäli pidätteet ei menneet läpi. Muutaman kerran saatiin halkaisija mentyä ravissa rauhallisesti, ja siirryttyä nätisti takaisin käyntiin. Tässä vain huomasi todella selvästi mun puolierot tuntumassa ja ratsastuksessa, sillä aina toisesta suunnasta tullessa mentiin liian lujaa, ja toisesta suunnasta taas mentiin rauhassa ja hyvin.
Tässä välissä meillä tuli siivota leiritalo, ja jouduinkin imuroimaan yläkertaa sillävälin, kun Sari jakoi meille hevosia leirikisoihin. En itse siis ehtinyt paikalle, mutta mieltä lämmitti kuulla, että Sari oli antanut mulle Hiskin, koska osaan ratsastaa sillä hyvin.
Leirikisaratana meillä oli ns. sekarata. Radalla oli ravipuomit, yksittäisiä puomeja ja muutama este. Lähtö otettiin kenttäradan tapaan, lähtömerkillä 3-2-1-Ratsasta!. Muilla radalla oli siis tosiaan ihan hyppyjä ja määrätyt askellajit, mutta minä sain päättää menenkö radan ravi, vai käyntiratana. Verkassa mulla oli kuitenkin senverran ongelmia ravin kanssa, että päätin mennä sen käynnissä. Virhepisteet mulla ois tullut, mikäli olisin ottanut yhdenkään ravi-askeleen.
Rata meni ihan superhyvin! Hiski oli rauhallinen, pikemminkin eteenpäinratsastettava, kuin liian menevä. Käyntipuomitkin mentiin ilman kolautuksia, ja hevonen tuntui kevyeltä, sekä helpolta ratsastaa. Saatiinkin siin 0 virhettä, mikä ei oikeastaan merkannut mitään. Kaikki palkittiin kokonaisilla suklaalevyillä!
Kisaradan aikana ehdin vahvistaa ihastukseni Hiskiin, ja kotona on tullut vuodatettua kyyneleitä kyllä. Hiski opetti todella todella paljon mulle leirin aikana, enkä malta odottaa pääseväni kokeilemaan taitojani jonkun muun hevosen selässä. On tässä tullut toivottua lottovoittoa, jotta voisin Hiskin itselleni ostaa, mutta karu totuus on, että en sitä voisi kuitenkaan ostaa, kun mulla ei taidot riitä sen kanssa. Hieno hevonen kuitenkin herra on. Elämäni parasta aikaa oli olla hänen selässään.
Vielä tähänkään mennessä, en ole päässyt ratsastamaan leiriltä lähdettyäni. Ei ole ollut aikaa, eikä rahaa. Tavoitteena on nyt kuitenkin päästä pikkuhiljaa Ruukkiin ratsastelemaan, ja kokeilemaan vieläkö muistan sen, mitä Hiski ja Sari mulle opettivat. Ensikesänä en todennäköisesti enää leireilemään lähde, mutta jospa silloin pääsisin harrastelemaan tätä muuten hieman aktiivisemmin.
Keväällä olen lähdössä Ruotsiin työssäoppimaan sukulaisten luo, ja ehkäpä pääsen ratsastelemaan heidän hevosillaan, taikka sitten jollekin paikalliselle ratsastuskoululle.
Tiistain aamutunnin menin Leevillä, tunnista ei tosiaan ole kauheasti kerrottavaa, sillä päädyin kävelemään keskelle kenttää ja totuttelemaan heppaan. Iltatunnilla meillä oli kavaletteja ja menin blogistakin tutulla eestinheppa Aksulla.
Aksu oli alusta asti ihan ok, vähän hidas, mutta silti ok. Jossain vaiheessa se keksi pelätä Lottaa, joka oli laittamassa vesiä tarhoihin, ja alkoikin suoraan sanottuna perseilemään mulle. Se hoksasi, että en ratsasta tarpeeksi topakasti, joten se ei suostunut yhdessä välissä edes menemään toiseen päätyyn, ja laukkaympyrälläkin se lähti mihin sattuu. Mulla oli aamuisen tunnin jäljiltä itku kurkussa, ja musta tuntu siltä, etten osaa mitään. Sari joutuikin vähän komentamaan mua, että ratsastaisin kunnolla, enkä vaan luovuttaisi ja matkustelisi. Kyllä meillä tiet sujui muuten hyvin, myös "hypyt". Illalla nukkumaan mennessä oli kuitenkin vähän sellainen fiilis, että vois lähteä jo kotiin.
Keskiviikkoaamuna mulle oli laitettu ratsuksi Hiski. Olin samaan aikaan hieman kauhuissani ja innoissani. Aikasempi tunti ei jättänyt kunnolla mitään fiilistä, että tuota pelkään, tai tuohon oon todellakin tykästynyt. Tämä tunti kuitenkin muutti oikeastaan kaiken. Tunnilla Lotta oli jälleen aluksi mukana, ja mua ohjasikin kaksi eri ihmistä. Mun tuli parhaani mukaan mennä samoja juttuja kuin muut, mutta aina jos vauhti lähti Lotan mielestä yhtään kiihtymään liikaa, pyysi hän meidät ympyrälle ja rauhoitteli pääasiassa mua, jotta heppakin rauhoittuisi. Tunnin tehtänä mentiin lyhyet sivut käyntiä, pitkät ravia, tai välillä vastaavasti muuten ravia, mutta kulmiin voltit käynnissä. Tai ainakin minä pyrin tekemään niin ":D".
Iltatunnilla menin jälleen aksulla, ja meillä oli vuorossa esteet. Tälläkertaa olin hieman paremmalla fiiliksellä lähdössä tunnille, ja mulla olikin heti paljon topakampi asenne. Hyppäsin oikeastaan yhdellä kädellä, sillä toisella kädellä jouduin naputtelemaan raipalla perseelle, jotta vauhti ei hyytyis ennen estettä. Esteet pysyi mulla kyllä ihan kavalettikokoisina, mutta eipä tuolla vauhdilla oltais isompia edes päästy ylitse.
Torstaiaamuna, sain jälleen ratsukseni Hiskin ja tälläkertaa meninkin kokonaan Sarin opetuksessa. Tehtävänä oli taivuttaa hevosta, saada se rauhalliseksi, mutta aktiiviseksi. Mentiin koko tunti rata pituushalkaisijaa, aina suuntaa vaihtaen. Ravissa meillä oli hieman ongelmia rauhallisuuden kanssa, mutta ei me sentään mitenkään vaarallista vauhtia menty. Hiski tuntui kokoajan olevan jäykempi toiselta puolelta, ja mulla oli siksi itselläkin ongelmia tasaisen tuntuman kanssa. Jouduin muutenkin keskittymään niin moneen asiaan samanaikaisesti, että oli vaikea keskittyä myös siihen. Sari antoikin mulle luvan pysäyttää hiskin vaikka aitaan pahki, mikäli pidätteet ei menneet läpi. Muutaman kerran saatiin halkaisija mentyä ravissa rauhallisesti, ja siirryttyä nätisti takaisin käyntiin. Tässä vain huomasi todella selvästi mun puolierot tuntumassa ja ratsastuksessa, sillä aina toisesta suunnasta tullessa mentiin liian lujaa, ja toisesta suunnasta taas mentiin rauhassa ja hyvin.
Tässä välissä meillä tuli siivota leiritalo, ja jouduinkin imuroimaan yläkertaa sillävälin, kun Sari jakoi meille hevosia leirikisoihin. En itse siis ehtinyt paikalle, mutta mieltä lämmitti kuulla, että Sari oli antanut mulle Hiskin, koska osaan ratsastaa sillä hyvin.
Leirikisaratana meillä oli ns. sekarata. Radalla oli ravipuomit, yksittäisiä puomeja ja muutama este. Lähtö otettiin kenttäradan tapaan, lähtömerkillä 3-2-1-Ratsasta!. Muilla radalla oli siis tosiaan ihan hyppyjä ja määrätyt askellajit, mutta minä sain päättää menenkö radan ravi, vai käyntiratana. Verkassa mulla oli kuitenkin senverran ongelmia ravin kanssa, että päätin mennä sen käynnissä. Virhepisteet mulla ois tullut, mikäli olisin ottanut yhdenkään ravi-askeleen.
Rata meni ihan superhyvin! Hiski oli rauhallinen, pikemminkin eteenpäinratsastettava, kuin liian menevä. Käyntipuomitkin mentiin ilman kolautuksia, ja hevonen tuntui kevyeltä, sekä helpolta ratsastaa. Saatiinkin siin 0 virhettä, mikä ei oikeastaan merkannut mitään. Kaikki palkittiin kokonaisilla suklaalevyillä!
Kisaradan aikana ehdin vahvistaa ihastukseni Hiskiin, ja kotona on tullut vuodatettua kyyneleitä kyllä. Hiski opetti todella todella paljon mulle leirin aikana, enkä malta odottaa pääseväni kokeilemaan taitojani jonkun muun hevosen selässä. On tässä tullut toivottua lottovoittoa, jotta voisin Hiskin itselleni ostaa, mutta karu totuus on, että en sitä voisi kuitenkaan ostaa, kun mulla ei taidot riitä sen kanssa. Hieno hevonen kuitenkin herra on. Elämäni parasta aikaa oli olla hänen selässään.
Vielä tähänkään mennessä, en ole päässyt ratsastamaan leiriltä lähdettyäni. Ei ole ollut aikaa, eikä rahaa. Tavoitteena on nyt kuitenkin päästä pikkuhiljaa Ruukkiin ratsastelemaan, ja kokeilemaan vieläkö muistan sen, mitä Hiski ja Sari mulle opettivat. Ensikesänä en todennäköisesti enää leireilemään lähde, mutta jospa silloin pääsisin harrastelemaan tätä muuten hieman aktiivisemmin.
Keväällä olen lähdössä Ruotsiin työssäoppimaan sukulaisten luo, ja ehkäpä pääsen ratsastelemaan heidän hevosillaan, taikka sitten jollekin paikalliselle ratsastuskoululle.
Tämä loppupostaus on ehkä hieman itsensä toistelua, ja turhaa höpöttelyä, mutta en jaksa tätä kesken koulupäivän alkaa oikolukemaan. Elämässä on tapahtunut paljon pieniä muutoksia, jotka väsyttää ja kuluttaa aikaa melko paljon. Tärkein päämäärä mulla on kuitenkin nyt päästä valmistumaan mahdollisimman nopeaa. Ensi kertaan, milloin se nyt sattuukaan tulemaan. Postausaiheita mulla ei ole ennen seuraavaa ratsaille nousua, mutta toivepostauksia voin toteuttaa, mikäli te niitä haluatte.
Kommentia siis kehiin!
